Pataruuat tekevät kauppansa

 

“Mummun pata” (La Cazuela de la Abuela) –tapahtuman ensimmäinen viikonloppu ylitti kaikki odotukset Fuengirolassa. Perinneruokaa tarjoiltiin viikonlopun aikana lähes 10 000 annosta. Monista ravintoloista loppuivat osallistumiskupongit, ja niitä täytyi painaa 5 000 kappaletta lisää aiempien 10 000 kupongin lisäksi.

Perinneruokatapahtuman tarkoituksena on mainostaa alueen perinneruokareseptejä, vilkastuttaa kaupungin ravintolaelämää ja osoittaa kunnioitusta ikäihmisille. Tapahtuma päättyy sunnuntaina 26. helmikuuta. Siihen asti tapahtumassa mukana olevassa 44 ravintolassa voi nauttia pataruuasta ja juomasta kahden euron hintaan.

Tuomaristo valitsee aikanaan kaupungin parhaan pataruuan. Lisäksi Fuengirolan kaupunki myöntää nyt ensimmäisen kerran kilpailun voittajaravintolalle Sohailin tähden. Ruokia maistelleet ja viisi leimaa osallistumiskuponkiinsa keränneet osallistuvat arvontaan.