Benalmádenan huvivenesatama laajenee

 

Benalmádenassa on hyväksytty lain mukaiset sopimusehdot huvivenesataman laajentamisesta. Tämän toimenpiteen jälkeen saadaan alulle satama-alueen laajennus, jonka myötä sataman venepaikkojen määrä kaksinkertaistuu. Seuraavaksi laajennukselle odotetaan vihreää valoa Andalusian satamavirastosta.

Andalusian maakuntahallituksen alaisen satamaviraston hyväksynnän jälkeen Benalmádenan kunnan on esitettävä kuuden kuukauden kuluessa laajennussuunnitelmansa. Tuona aikana laajennusurakasta kiinnostuneet yritykset voivat esitellä omat suunnitelmansa ja neuvotella sopimuksesta kunnan kanssa.

Laajennustöiden jälkeen satamassa tulee olemaan 1780 – 1900 venepaikkaa. Laajennustöiden kustannukset ovat noin 67 miljoonaa euroa. Lisäksi satamaan tulee 30 000 neliömetriä liiketilaa, joista 15 000 neliömetriä suunnataan merenkulkuun ja veneilyyn liittyville liikkeille. Ylijäävä tila varataan viihde- ja vapaa-ajanviettotiloille.

Benalmádenan satamaan ei aiota houkutella suuria risteilyaluksia. Kunnan edustajien mukaan ei olisi mielekästä kilpailla Málagan kanssa risteilyaluksista ja –vieraista.