Etsi Toimiala Sijainti    

Ei enää härkätaisteluja Kataloniassa

28.07.2010 - Päivitetty: 28.07.2010
Kirjoittaja: fuengirola.fi

Katalonian parlamentti kielsi härkätaistelut äänin 68-55. Yhdeksän äänesti tyhjää.

 

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun härkätaistelut kielletään Espanjan mantereella. Kanariansaarilla härkätaistelut ovat olleet kiellettyjä jo 20 vuotta.

 

Kataloniassa kielto astuu voimaan vuonna 2012. Tosin jo nykyään härkien tappaminen kansanhuvina on ollut kiellettyä härkätaisteluja lukuun ottamatta.

 

Härkätaistelujen kieltäminen on herättänyt runsaasti palautetta sekä puolesta että vastaan koko Espanjassa. Härkätaisteluiden vastustajille kielto on odotettu voitto, ja vastustajat toivovat kiellon leviävän myös muualle Espanjaan. Sen sijaan härkätaistelujen puolestapuhujien mukaan härkätaistelujen kieltäminen aiheuttaa merkittäviä taloudellisia tappioita ja tuhoaa Espanjan kulttuuriperintöä. Katalonian päätös härkätaisteluiden kieltämisestä nähdään myös pyrkimyksenä irtautua muusta Espanjasta.

 



  • Ei kommentteja