Eteläisen tullipiirin Lentotulli on paljastanut useita luvattomia, ilmeisesti kosmeettisiin tarkoituksiin maahan tuotuja tavaraeriä. Tavaroiden yhteisarvo on noin 150 000 euroa. Lähetyksissä on ollut Botox-, Sculptra- ja Xeomin-ampulleja ja Radiesse-geeliä, joita kaikkia voidaan injektoida esimerkiksi kasvolihaksiin ryppyjen silottamiseksi. Kaikilla valmisteista ei ole myyntilupaa Suomessa lainkaan, ja osa on reseptilääkkeitä. Amatöörien käytössä näiden lääkkeiden injektointi voi aiheuttaa vakavan uhan terveydelle.
Lähetykset yritettiin tuoda maahan ilmoittamalla väärä tavarankuvaus ja todellista pienempi arvo. Eniten tavaraa on saapunut Euroopan Unionin ulkopuolelta, mutta osa tavaroista on kuljetettu myös EU-maasta toiseen. Ainakin osa tuotteista on ilmeisesti ollut matkalla Venäjän markkinoille. Tapaukset ovat olleet Tullin esitutkinnassa.
Tullin pysäyttämistä valmisteista tunnetuin, Botox, sisältää voimakasta hermomyrkkyä, botuliinitoksiinia. Fimean mukaan tämä hermopäätteitä lamauttava myrkky voi aiheuttaa vakavia yliherkkyysreaktioita ja väärin käytettynä pahimmassa tapauksessa johtaa jopa kuolemaan. Lievempiä haittavaikutuksia ovat mm. päänsärky, huimaus, silmien väsyminen, silmäluomien roikkuminen ja turvotus sekä erilaiset näkö- ja nielemishäiriöt. Suomessa Botox on reseptilääke, jota käytetään lääkinnällisessä tarkoituksessa mm. CP-vamman ja aivohalvauksen aiheuttamien paikallisten lihasjäykistymien hoidossa sekä kainaloiden liikahikoilun hoidossa.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran näkemyksen mukaan Botox-hoitojen antamisen tulee tapahtua laillistetun terveydenhuollon ammattihenkilön toimesta. Lääkkeiksi luokiteltujen Botox-ruiskeiden käytöstä kauneudenhoidossa ei ole erikseen säädetty.
Lentotulli on uusien ilmiöiden näköalapaikka
- Taloudellisesti kannattavista markkinoista pyrkivät hyötymään myös muut kuin lailliset toimijat, arvioi tapauksia Lentotullin päällikkö Mika Pitkäniemi. Erilaiset uudet harmaan alueen trendit havaitaankin Suomessa usein ensiksi juuri Lentotullissa Helsinki-Vantaan lentoasemalla, joka on Suomen kansainvälisen lentomatkustaja-, posti-, pikarahti- ja lentorahtiliikenteen keskus.
- Viime vuosina olemme voineet nähdä erektiohäiriö- ja laihdutuslääkkeiden nettitilausten yleistymisen. Samoin Suomeen tilataan säädösten vastaisesti masennuslääkkeitä, huumaavia lääkkeitä, kaljuuntumisen estolääkkeitä sekä diabetes- ja kolesterolilääkkeita. Viime vuodesta asti iso ilmiö ovat olleet ns. designhuumeet, Pitkäniemi luettelee Lentotullin tullivalvonnan havaintoja. Suurin osa näistä on myös jäänyt pysyvämmäksi ilmiöksi sekä Suomeen tuonnissa että kauttakulkuliikenteessä.
Lisätietoja antavat Lentotullissa tullipäällikkö Mika Pitkäniemi, puh. 040 332 3810 ja tulliylitarkastaja Risto Rodionoff, puh. 040 332 3770.